perjantai 27. helmikuuta 2015

Pienten kätösten pauloissa

Elossa ollaan, vaikka blogissa onkin hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Vauva-arki on vain vienyt mennessään ja blogi on nyt väistämättä jäänyt tauolle, osin olosuhteiden pakosta, osin omasta tahdosta. Pehmentyneessä päässä pyörivät nyt vain sellaiset ajatukset, kuin 4 kk vanhan vauvan äidin päässä voi olettaa pyörivän (ei varmasti tarvitse tarkentaa sen kummemmin ;))Niin tiukasti on tämä mamma kieputettu pienten sormien ympärille.  

Blogi elää nyt kuitenkin instagramin puolella, joten tulkaahan moikkaamaan minua sinne. 
Sieltä minut löytää: jen_casavolmari.

Ihanaa kevään odotusta! :) 


    

perjantai 28. marraskuuta 2014

Hetki omaa aikaa

Viime kesänä lapsuuden ystäväni mainitsi, että  pienen lapsen vanhempana sitä osaa olla onnellinen ihan hölmöistä asioista, kuten siitä, että saa syödä ruokansa lämpimänä ja käydä rauhassa suihkussa. Vielä tuolloin kuuntelin kommenttia hölmistyneenä, kun taas nyt, muutamaa kuukauta myöhemmin, allekirjoitan sen täysin. 

Meidän pieni, kuusiviikkoinen sähikäinen nukkuu juuri nyt päiväunia ja minä otan hetkestä ilon irti. Söin rauhassa, keitin jälkkäriksi kaakaot ja nautin muutama päivä sitten ostetusta sisustuslehdestä. Taustalla soi Spotifyn joululista, ikkunalla loistavat paperitähdet ja pitkästä aikaa sytytin oikein kynttilöitä. Olo on varsin raukea. Pitkästä aikaa uskaltauduin avaamaan tänne blogiinkin tyhjän sivun ja kirjoittamaan vähän kuulumisia. Onhan edellisestä päivityksestä vierähtänyt jo liian pitkä aika. 

Joulubiisilista korkattiin itse asiassa jo viikko sitten, kun lauleskelin vauvalle omia lapsuusajan suosikkikappaleita. Neiti tuijotti minua huuli pyöreänä, kun kailotin Sinivuorten yötä ja heijasin pikkuista tanssiaskelein. Neiti jaksoi muutaman kappaleen, sitten meni hermo äidin hoilaukseen. Tänään koitetaan taas uudestaan, kun pikkuinen herää. 

Musiikin lisäksi täällä on tosiaan laitettu joulua valaistuksen verran, mutta muuten ollaan vielä alkutekijöissä. Epätavallista minulle, jonka mielestä joulu on vuoden paras juhla ja sen odottaminen aivan ihanaa aikaa. Ensi viikolla, marraskuun vaihtuessa joulukuuhun, kaivelen joulupalloja kaapin kätköistä esille. Tämä lieneekin sitten viimeinen joulu muutamaan vuoteen, kun joulukoristeet saavat olla rauhassa omilla paikoillaan. Tänä vuonna neiti innostuu korkeintaan tuijottamaan kimaltelevia joulupalloja, jos ne näköpiiriin sattuvat. 

Nyt palaan lehden pariin ja fiilistelen jouluisia kuvia. Välillä käyn ihailemassa pientä tuhisevaa kääröä ja tarkastamassa, että hänellä on kaikki hyvin. Ehkä ehdin jopa itse ottaa pienet nokoset.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Haikarauutisia

Instagram -tiliäni seuraavat tietävätkin jo, että odotus täällä on päättynyt. Tasan kaksi viikkoa sitten, kaksi päivää lasketun ajan jälkeen, meille syntyi kymmenen pisteen tyttövauva. Jäntevällä neidillä on temperamentiä ja äidiltä peritty kova ääni. Päivät (ja yöt) täällä ovat menneet uuteen arkeen totutellessa. Vaikka uuden perheenjäsenen tuloon oli aikaa valmistautua yhdeksän kuukautta, en silti osannut etukäteen aavistaa, kuinka paljon arki muuttuu vauvan myötä. Rehellisesti sanottuna täällä on eletty aikamoista tunnemyrkyä, mutta joka päivä  omaan tekemiseen tulee kuitenkin enemmän varmuutta ja pienen ihmisen tarpeita alkaa ymmärtää entistä paremmin. Tiukkoja tilanteita tulee toki päivittäin, mutta se kuulunee asiaan. 

Täällä eletään nyt aikamoisessa symbioosissa tytön kanssa, joten muut asiat ovat jääneet vahvasti taka-alalle. Kunhan arki tästä rutinoituu, palaan linjoille tuttujen juttujen kanssa. Ja saattaapa joukkoon eksyä myös ripaus vauva-arkea. Nyt on kuitenkin aika keskittyä täysillä tähän kauniiseen pikkuihmiseen ja uuteen elämänvaiheeseen.