sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sunnuntaibrunssi

Ihana tapa aloittaa sunnuntaiaamu, on syödä aamiainen pitkän kaavan mukaan hyvässä seurassa. Etenkin, jos edellisenä ilta on venähtänyt vähän myöhempään. Minä tein näin viime sunnuntaina, kun sovimme ystäväni kanssa treffit Solo Sokos Hotel Paviljonkiin. Jo aiemmin olen käynyt testaamassa kyseisen hotellin italialaisen ravintolan Trattoria Aukion ja siitä jäi hyvät fiilikset. Huonoa hotelliaamupalaa en koskaan Suomessa ole tokikaan syönyt, eikä täälläkään tarvinnut pettyä. Erityisenä plussana mainittakoon, että kahvi, tee ja kaakao tarjoiltiin suoraan pöytään ja lisäksi aamiaista tarjottiin aina puoleen päivään saakka eikä viimeisen tunninkaan aikana tarvinnut tyytyä rippeisiin, vaan laarit pidettiin täytenä loppuun saakka. Me viihdyimme ravintolassa pari tuntia ja taisimme poistua viimeisinä asiakkaina paikalta. Nälkää oli siirretty ihan iltaan asti. Mikäli käyt testaamassa tämän aamupalan, niin muista ehdottomasti maistaa jälkkärinä hunajapaahdettujen pähkinöiden ja valkohomejuuston yhdistelmää. Nams!

Tässäpä muutama tunnelmakuva aamupalalta. Hauska yksityiskohta olivat nuo ravintolan puolella olevat kattilavalaisimet. Myös aula on erittäin viihtyisä, vaikka taustalla näkyykin harmaan syksyinen maisema ja rakennustyömaa. 



4 kommenttia:

  1. Oi että täytyypäs käydä joskus testaamassa :)

    VastaaPoista
  2. Tuolla pitäisi kyllä joskus käydä syömässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen sellaista kiireetöntä aamua/päivää, niin saa nautiskella kaikessa rauhassa. :)

      Poista