perjantai 8. helmikuuta 2013

Perjantaikuulumisia ja tulevaisuuden näkymiä

Zau! Viikon paras päivähän se sieltä taas tulla tupsahti. Kotiin tullessa sai unohtaa työlaukun oman onnensa nojaan pariksi päiväksi ja nyt voikin taas puuhastella ihan rauhassa omia juttuja. Tässäpä tulee siis lainattujen kuvien kera perjantaikuulumiseni.

Mielessäni olisi vaikka mitä (ainakin omasta mielestäni)kivoja  postausideoita erityisesti sisustukseen ja ruokaan liittyen. Jotenkin aika on vain ollut viime aikoina kortilla ja tänne bloggeriinkin olen ehtinyt rustata lähinnä vain pikaluonnoksia muistuttamaan omista ajatuksista. Jotenkin nuo hääjärjestelyt ovat ajaneet muiden asioiden ohi ihan 6-0. Toisaalta ei haittaa, olen nimittäin aika hyvässä suunnitteluvireessä nyt. Alkuviikosta siskoni kävi kylässä ja yhdessä vähän jalostettiin kutsukortti-ideaani. Siskolta käy vähän näppärämmin esimerkiksi tuo Photoshopilla työskentely, joten värväsin hänet avukseni toteuttamaan kutsukorttien ilmettä. Rivien välistä voi siis lukea, että hääjuttuja tulee jatkossakin jonkin verran täällä blogissani näkymään, ovathan ne iso osa elämääni tällä hetkellä.




Sain muutama päivä sitten lukijalta toiveen esitellä tarkemmin kotimme materiaalivalintoja, huonekaluja sekä muita sisustuselementtejä ja niistä muodostuvaa kokonaisuutta. Takaraivossa on jatkuvasti ollut ajatuksena kirjoittaa juurikin näistä asioista, mutta nyt kun kiinnostus tähän asiaan on ihan pyytämättäkin ilmaistu, olen innoissani toteuttamassa tällaista juttusarjaa. Ihan lähiaikoina siis. Kotia on tullut kuvattua viimeaikoina aika niukasti, sillä olen ehtinyt olla kotona oikeastaan vain pimeän aikaan. Onneksi valon määrä lisääntyy koko ajan ja ehkäpä lähiaikoina voisi jo päästä ottamaan kuvia, joissa ystävämme aurinko suvaitsisi valaista myös meidän neliöitä.

Sisustuksesta ja auringosta tuleekin mieleeni kevät ja parveke, jonka sisustamista odotan innolla. Viime kesä meni remontoidessa, joten parvekkeella oleskelu jäi minimiin, sen sisustamisesta nyt puhumattakaan. Parvekkeella on muutama esteettinen ongelmakohta. Ideoita niiden korjaamiseksi pyörii mielessäni, mutta haluaisin käyttää niiden ratkaisemiseksi vinkkejä myös teiltä ihanilta lukijoilta. Miksi pähkäillä näitä juttuja yksin, kun sen voi tehdä porukallakin samanhenkisten ihmisten kanssa täällä blogistaniassa? Katsotaan tätä parvekedilemmaa kuitenkin vasta keväämmällä, kun parvekkeelle tarkenee ylipäätänsä mennä.

 

Muun muassa tällaista olisi siis luvassa Casa Volmarin keväässä. Kommentteja ja toiveitanne otan mielelläni vastaan, joten ei muuta kuin tarvittaessa viestiä kommenttiboxiin tai sähköpostiin. Lisääntyneiden kävijämäärien lisäksi muutamia uusia rekisteröityneitä lukijoitakin on taas ilmestynyt tämän viikon aikana, joten ihan yksin täällä ei onneksi tarvitse höpötellä. Lämpimästi tervetuloa myös te uudet lukijat.

Alla olevan kuvan mukaisesti minä aion nyt virittäytyä entistä syvempiin viikonlopputunnelmiin piakkoin alkavan Axl Smithin luotsaaman Thank God It’s Friday -ohjelman parissa ja käyn vähän Elixiassa jumppailemassa, ennen kuin kaivaudun sohvan nurkkaan katsomaan Vapun ja Jennin tarjoamaa perjantaiviihdettä.

Ihanaa perjantai-iltaa!

Kaikki kuvat lainattu täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti