torstai 21. helmikuuta 2013

Viikonloppua ja luonnonvaloa odotellessa

Tänään töiden jälkeen olisi ollut aikaa ja intoa heilua kameran takana ja kuvata kotia tarkemmin tulevaa postaussarjaa varten. Harmi vain, että kun pääsin töistä kaupan kautta kotiin, alkoi ulkona olla jo liian hämärää. Odotellaan siis edelleen päivien pidentymistä, jospa tämäkin täti saisi sitten vähän parempia kotikuvia aikaiseksi.

Meillä on torstai ollut perinteisesti siivouspäivä, mutta minun kontolle jäi tänään ainoastaan kauppareissu. Miehellä oli vapaapäivä ja hän yllätti siivoamalla huushollin jo päivällä. Oli ihanaa tulla puhtaaseen kotiin, jossa ruokakin odotti jo valmiina. Ei tarvinnut kuin nakata tuoreet kukat maljakkoon ja vôila, lähtölaskenta viikonloppuun voi alkaa.  

Viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata Pohojanmaan lakeuksille ja käydä tsekkaamassa Keskisen häätapahtuma, josta ajattelin bongailla koristelutarpeita sekä käydä hakemassa vinkkejä mm. hääkukkiin. Samalla on kyllä pakko käydä tarkastamassa myös Nahkapaikan kenkävalikoimat, sillä sieltä jos jostain, tekee kenkien suhteen loistolöydöt. Kaikki joiden tiedot kyseisestä paikasta perustuvat vain Tuuri -ohjelmaan, nauravat nyt varmaan partaansa ja manaavat, jotta ristus mikä juntti. Naurakaa pois vaan. Etelä-Pohjanmaan kasvattina tiedän, että paikka on muutakin, kuin mitä julkisuudessa on annettu ymmärtää. Siksipä tulenkin tänne sitten hehkuttamaan hyviä löytöjäni, toivottavasti. ;)  


8 kommenttia:

  1. Kauniin näköinen keittiö teillä on !!!

    Oli varmasti ihana tulla puhtaaseen kotiin!! :)))

    Kivaa iltaa ja viikonloppua :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. En malta odottaa, että saisin otettua siitä parempia kuvia, uusista kuvakulmista. Ihanaa viikonloppua sinnekin. :)

      Poista
  2. Täälläkin odotellaan Nahkapaikan löytöjä! ...Ja ompas R ollut huikealla tuulella kun on laittanut kotona vapaapäivänä noin tuulemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kata kyllä R osaa. Selvää aviomiesainesta. ;)

      Poista
  3. Upean näköinen keittiö!<3 Toivottavasti saat pian otettua lisää kuvia.=) Ja Nahkapaikasta tosiaan tekee löytöjä ja Keskisen kyläkaupasta myös.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kotikuvia on toivottu lisaa, joten niitä tulossa. :)
      Eilen meni pari tuntia Keskisellä ja siitä kipaistiin vielä pikaisesti Nahkikseen, josta löysin aika päheet kesäkorot. :D

      Poista
  4. Onnellinen olet! On varmasti ihana tulla puhtaaseen kotiin. Täällä ei ole kukaan siivoamassa. Tosin joskus olen jopa harkinnut siivouspalvelua, joka tekisi vaikka kerran vuoteen sellaisen todella perusteellisen siivouksen. Wienissä meillä kävi siivooja kerran viikossa ja se oli mukavaa aikaa se ;) Ihanaa viikonloppua ja hyviä löytöjä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mäkin olen joskus miettinyt sellaista siivouspalvelua. Olisi kerrassaan luxusta, jos vaikka perjantaisin päivällä (kun itse olisin töissä) täällä kävisi joku ammattilainen puunaamassa paikat ja itse saisi vain tulla puhtaaseen kotiin. Ehkä sitten joskus kun olen rikas. ;) Ihanaa sunnuntaita sinulle Ruut.

      Poista