torstai 4. huhtikuuta 2013

Parveke vailla kesäkuntoa

Varoituksena mainittakoon heti alkuun, että tämän postauksen kuvat eivät sitten todellakaan ole mitään "silmänamia". Kyseessä nimittäin karu tilannekatsaus meidän parvekkeesta.  Alla olevien kuvien mukaiseen jamaan se jäi viime syksynä, kun syyskuussa remontti valmistui ja pääsimme muuttamaan. Muuton jälkeen hanskat tippuivat tiskiin samantien ja syksyyn vedoten parveke oli helppo jättää unholaan. Nyt kun lämpötilat lasitetulla eteläparvekkeella alkavat olemaan päivisin aika mukavia, ei ole mitään tekosyytä olla hoitamatta parveketta kesäkuntoon. Nyt pitäisi sitten tosissaan pohtia parvekkeen sisustusta. Mutta katsotaanpa nyt ensin vähän tätä nykyistä tilannetta.

Parvekkeen valoisampaan ja viihtyisämpään päähän toimme viime kesänä vanhasta kodista nuo polyrottinkia olevat pihakalusteet, joihin kuuluu myös valkoiset istuintyynyt. Tyynyt ovat vielä sisällä talviteloillaan, mutta pian ne voi jo hyvin tuoda ulos. Tuo kuvassa näkyvä vihreä tyyny on vailla omaa paikkaa, ja heitin sen parisen viikkoa sitten vierashuoneesta tuohon partsille, kun kävin fiilistelemässä aurinkoa lasien takaa. Rahiosa toimii tarvittaessa pöytänä, ja kuten näette, on siihen talven aikana kertynyt ylimääräisiä roinaa. Rahin voi myös tarvittessa laittaa tuohon sille varattuun kulmaan, jolloin parvekkeen päätyyn saisi kunnon lökönurkkauksen. Tulevaa kesää varten nurkkaukseen tarvitaankin paljon lisää tyynyjä. Mielessä siintävät vaaleanpuna-valkoraidalliset tyynyt, jotka tulisivat valkoisten istuintyynyjen kaveriksi.  


Mutta sitten tämä toivottomampi pääty. Tällä hetkellä siellä on ylimääräisen roinan lisäksi vanhoista saunanlauteista kasatut penkit, joita edellinen asukas oli pitänyt alakerran terassilla. Emme raaskineet heittää niitä menemään, sillä ajattelin tuunata ne meille sopivaksi, eli toisin sanoen maalata ne mustaksi tai kuultokäsitellä valkoiseksi. Niistä saisi istumapaikat tänne viileään päätyyn, mutta tulisikohan siellä sitten kuitenkaan kenenkään istuttua? Jäivät penkit tai ei, pitää peräseinälle ainakin tehdä jotain. Ajattelin ainakin poistaa tuon ikivanhan tuuletustelineen. Lisäksi pielielementtiin voisi laittaa jonkin sisustustarran tai ehkäpä jopa taulun.

Mikäli ihmettelette tuota toista ovea, niin sen on tarkoitus johtaa saunaan. Kyllä vain, suoraan löylyhuoneeseen, heti siihen kiukaan viereen. Edellinen omistaja on kuitenkin aikoinaan saunaremontin yhteydessä ottanut oven pois käytöstä, saadakseen saunaan enemmän tilaa lauteille. Mielestäni ratkaisu on ollut varsin fiksu, emmekä lähteneet palauttamaan saunaa alkuperäisen suunnitelman mukaiseksi. Onhan tuo ovi aika hauska idea, mutta kyllähän sitä nyt   jaksaa siirtyä löylyjen jälkeen ulos vilvoittelemaan tuosta viereisestäkin ovesta. Valitettavasti tuo käytöstä poistettu ovi näyttää kuitenkin parvekkeelta katsottuna todella rumalta, joten sen eteen pitäisi kehitellä jotain. Ehkäpä tikashylly, johon voisi laittaa vaikka kukkia?    


Hahmottelin vielä pohjakuvan parvekkeesta, jotta kokonaiskuva olisi helpompi hahmottaa. Kuten mitoista näkee,  parveke on ihan hyvän kokoinen, n. 10 m2. Valitettavasti parvekkeen muoto on kuitenkin tämä monille niin tuttu suorakaide, joka ei ole kovin kalustusystävällinen vaihtoehto. Lattia on laattaa ja laatat ovat todella hyvässä kunnossa, ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin 30-vuotta vanha parveke. Vaikka puu olisikin huomattavasti miellyttävämpi materiaali jalan alla, olen jotenkin tykästynyt tuohon laattaan ja jopa sen väriin. Se on jotenkin niin retro. Kattoon on upotettu pari valaisinta, ja kyllä, tyylillisesti ovat taattua kasaria, mutta mikäs siinä, mielestäni kiva lisä kuitenkin. Hämärinä syysiltoina partsilla voi vaikka lukea, toinen valaisin on nimittäin suoraan tuon rottinkiryhmän yläpuolella. 
Tässäpä vähän tuntumaa meidän parvekkeesta. Ongelmakohtia siellä ovat siis tuo ankea nurkka ja ruma ovi. Näiden "tuunaamista" pitää vielä miettiä. Muutamia ideoita tosiaan muhii minunkin aivonystyröissä, mutta otan mielelläni vastaan ideoita myös muilta. Miten sinä tekisit tästä parvekkeesta viihtyisän?

6 kommenttia:

  1. Oonpa kade! Eteläparveke ja parvekkeella on silti varjoisia kohtia, ah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jotenkin tuo varjoinen kohta pitäisi vain osata hyödyntää mahdollisimman hyvin. :)

      Poista
  2. Blogissani on sulle haaste! :)

    VastaaPoista
  3. tuonnehan voisi laittaa vaikka mitä! (tosin yritän itse välttää parvekkeiden sisustamista edes mielessä, koska sellaista en omista ;) ). nauttikaa siis te omastanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan. :) Täytyy tosin sanoa, että itse olen innostuneenpi meidän terassista, koska tämä on ensimmäinen koti, jossa sellainen on.

      Poista