keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Työreissun antimia

Ensiksikin pahoitteluni, että olen ollut tämän blogipuuhastelun kanssa, noh, sanotaanko nyt vaikka että kesälomalla. Kyse ei ole motivaation- vaan ihan puuhtaasti ajanpuutteesta. Pieniä myllerryksiä tapahtuu nyt häähullutuksen lisäksi muillakin elämän osa-alueilla, ei mitään vakavaa, mutta sen verran kuitenkin, että pata meinaa vilkuttaa välillä SyntaxErroria, joten asioita on vain kylmästi laitettava tärkeysjärjestykseen. Toivottavasti saan teiltä osakseni ymmärrystä näiden harvakseltaan ilmestyvien postausten suhteen ja te ihanat blogi-ihmiset olette linjoilla vielä sittenkin, kun pääsen taas kiinni tasaisempaan postaustahtiin.

Sen lisäksi, että oma blogini on ollut retuperällä koko alkukesän, harmittelen kovasti myös sitä, etten ole ehtinyt käydä omalla blogikierroksella. Veikkaan, että olen missannut ainakin kymmenittäin ihania piha- ja terassikuvia, herkullisia ruokareseptejä sekä kesäisiä asukokonaisuuksia. Hyvä puoli tässä on se, että en pääse ainakaan tylsistymään, kun koneella odottaa paaaljon uutta luettavaa ja katseltavaa.

Käväisin tänään työreissulla Helsingissä ja ennen paluumatkaa minulla on hieman aikaa kiertää kaupoissa. Tottapuhuen aikomuksena oli käydä sellaisissa vaatekaapoissa joita näiltä leveyspiireiltä ei löydy, mutta hupsista vain, kaikki vapaa-aika ennen junan lähtöä upposikin Stockalle. Kuin tilauksesta, siellä sattui olemaan alennusmyynnit, joista minäkin pääsin hyötymään; mukaan tarttui sekä kosmetiikkaa, että loistava alelöytö häitä varten (siitä tarkemmin myöhemmin). Aurinkoinen sää oli ihana ja olisi ollut kiva jäädä fiilistelmään Helsingin kesätunnelmaa pidemmäksi aikaa, mutta Valtion Rautateiden ehdoilla mentiin tällä kertaa. Onneksi sain junassa hypistellä tyytyväisenä alelöytöjäni ostoskassien uumenista. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti