lauantai 21. syyskuuta 2013

Omenasta on moneksi

Täytyy myöntää, että olen aina ollut hieman saamaton syksyn sadonkorjuussa. Elämäni sienestys- ja marjastusreissut voikin laskea ihan yhden käden sormilla. Hieman olen kuitenkin kunnostautunut tai sitten ihan vain kasvanut vähän aikuisemmaksi, sillä viime syksynä olin ensimmäistä kertaa keräämässä suppiksia ja tulipa siinä samalla poimittua muutama puolukkakin. Huomasin sen olevan oikein rentouttavaa ja palkitsevaa puuhaa. Siitä inspiroituneena uhottiin rinnat rottingilla miehen kanssa, että tänä syksynä kerätään itse omat mustikat ja ollaan muutenkin aktiivisempia hyödyntämään luonnonvaroja.

Paskanmarjat. Eipä olla paljon mustikassa käyty. Viikot ovat vain jotenkin hurahtaneet ohi ja nyt näyttää siltä, että ensi talven smoothiemustikat poimitaan automarketin pakastealtaasta.








Aivan uusavuton en kuitenkaan ole onneksi ollut. Olen nimittäin yllättänyt itseni keittiöstä pienimuotoisista omenansäilöntätalkoista. Omppuja on tarjottu meille vähän joka puolelta ja avosylin ollaan pussukat otettu vastaan, sillä olen työpaikan kahvipöytäkeskustelun innoittamana inspiroitunut tekemään niille muutakin kuin syömään sellaisenaan tai lohkomaan omenapiirakan päälle.

Muutama kassillinen näitä hedelmiä on siis lohkottu, siivutettu tai soseutettu. Kanelilla maustettua omenasosetta ja lohkottuja paloja on säilötty pakkaseen. Lohkoja voi sitten pitkin syksyä ja toivottavasti vielä talvellakin hyödyntää smoothiessa ja siinä omenapiirakassa. Sose taas päätyy todennäköisesti rahkan tai puuron sekaan.









Yhden omenasatsin taas päätin kuivattaa uunissa. Tein pari testierää, joista toiseen ripottelin pari milliä vahvojen siivujen päälle hieman tomusokeria, kun taas toiset siivut kurtistuivat ihan naturellina. Siivut kuivuivat reippaat kaksi tuntia sata asteisessa uunissa ja ai että, kun tuli hyviä. Tästä taisi tulla henkilökohtainen suosikkini.

Sokeroidut olivat luonnollisesti hieman makeampia, mutta kovin kummoista makueroa en testierien välillä huomannut. Tomusoeri oli siis ehkä hieman turha lisäys. Jos kokeilet tätä uunissa kuivatusta, niin muista jättää uunin luukku raolleen, jotta ylimääräinen kosteus pääsee poistumaan. Minulla oli puukauha luukunvälissä ja hyvin pelitti. Ehkä tulevaisuudessa siirryn vielä uusille asteille tässä omenoiden säilömisessä ja kokeilen tehdä itse omenamehua.


Omenantuoksuista viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Ihanaa, kiitos tästä omenoiden kuivatusvinkistä!! En ole koskaan saanut aikaiseksi kokeilla, vaikka aina olen miettinyt miten kiva olisi tehdä "omenasipsejä" itse! Jesss heti uuni lauantai-illan ratoksi päälle, jolloin omenantuoksuinen viikonloppu on taattu :-) Hauskaa viikonloppua myös sinnepäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. Itsekin olen jotenkin aina ajatellut, että omenasipsien teko olisi jotenkin työlästä tai vaikeaa, mutta nehän syntyivätkin todella pienellä vaivalla. :)

      Poista
    2. Oli tooosi hyviä! Ensi kerralla yritän tehdä vielä ohuempia lastuja, niistä tulee kaikkein rapeimpia ja herkullisimpia!

      Poista
  2. Nams! Saispa itekin aikaiseksi... :/ Noi kuivatut omenasiivut kyllä kuulostaa aikas herkulta! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyviä on! Menee loistavasti karkin korvikkeena. ;)

      Poista
  3. Ollaanpas siellä taitavia! Täällä omenat syödään sellaisenaan ja loput heitetään roskiin, kun ei ehditä syödä :) Sain niitä nimittäin tänä vuonna ihan kamalasti!!! Tosin täytyy kehua, että itse kävin kerran mustikassa ja puolukassa. Ensimmäinen oli ihan kamala reissu ja toinen taas hyvinkin mukava :) Tosin veikkaan, että täälläkin tyydytään kaupan pakastealtaisiin, koska tämä kerääjä ei kovin montaa marjaa saanut kerättyä :)Ihanaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavan monta pilaantunutta omppua on itsekin joutunut aiemmin heittämään roskiin, kun niitä ei ole hoksannut säilöä. Oikein harmittaa, kun nyt tajuaa, miten helposti niistä olisi saanut tehtyä kaikkea kivaa.
      Hyvää sunnuntai-iltaa sinne. :)

      Poista
  4. Nam, omppuja! Meillä ei jäänyt säilöön yhtään omenaa, vaan kaikki menivät heti parempiin suihin (ja paljon menikin) :D

    Minulla on sinulle haaste blogissani:)

    http://valkoinensoihtu.blogspot.fi/2013/09/11-asiaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ne omenat tosiaan maistuvat sellaisenaankin, on niitä meilläkin aika paljon rouskuteltu.

      Vai haaste, täytyypä tulla katsomaan mistä on kyse. :)

      Poista
  5. Täällä vähän jo huonoksi menneet omenat saatiin pakastettua lohkoiksi. Hyvin sai otettua talteen hyvin säilyneet ja normaalin värisenä pysyneet kohdat - ja makukin oli kohdallaan. Nyt sitten miettimään, että minkälaista mahan täytettä niistä lähtee ajan kanssa loihtimaan.. Tuota kuivattamista täytyy ehdottomasti kokeilla joku kerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettei mennyt paljon hukkaan.
      Kannattaa koittaa lastuja, oli helppo tehdä. :D

      Poista