perjantai 22. marraskuuta 2013

Arvonnan voittaja on...

Hellurei ja hauskaa perjantaita. Tänään on mitä todennäköisemmin luvassa nauruntäyteinen ilta, kun suuntaamme katsomaan Hedbergin Samia Paviljonkiin. Toivottavasti ei vaan itse joudu Samin kynsiin. Pieni pelko siitä kyllä on, sillä aika edestä mies meille oli liput ostanut. Tänä iltana vietämme myös isänpäivää näin jälkikäteen, mutta mikäs siinä, kun kaikille passasi tämä järjestelu parhaiten. Virallisena isänpäivänä aikataulut kun eivät oikein natsanneet. 

Eilen kävin kartoittamassa ja hypistelemässä varastossa olevien joulukoristelaatikoiden sisältöä. Kauheasti teki mieli tuoda jo kaikki kimaltelevat joulupallot esille. Ne saivat kuitenkin pienen itsehillinnän avulla vielä jäädä, vaikka eilen satanut lumi houkuttelikin joulukoristelujen pariin. Eikös papetitähtien ripustaminen ikkunalle olisi kuitenkin jo ihan ok, eikös?

Ja sitten itse asiaan. Verkkokauppa Casa Rustican kanssa yhteistyössä järjestetty 35 €:n arvoisen lahjakortin arvonta päättyi keskiviikkona ja voittaja on arvottu pettämättömällä menetelmellä exceliä ja random.org -sivustoa käyttäen. Tällä kertaa Arpaonni suosi Marrua seuraavalla kommentilla:

"Suosikkini on sirius-torkkupeite. Mukana kahdella arvalla :)"


Onnea Marru!

Lähetätkö minulle sivupalkissa näkyvään sähköpostiin yhteystietosi, niin saadaan lahjakortti lähtemään oikeaan osoitteen. 

Kiitos kaikille osallistujille. Eniten kommentteja taisi kerätä tämä kaunis sarvi-kynttelikkö, eikä ihme, olisihan tuo aika kiva katseenvangitsija esimerkiksi kattauksen keskellä.

10 kommenttia:

  1. Hedberg on kyllä takuuvarma naurattaja. Hulvatonta iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. OIkein meinaa leuat olla kipeenä, kun on eilen niin kovasti nauranut. :D

      Poista
  2. Onnea voittajalle! :-)

    Mukavaa viikonloppua! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinnekin. :)

      Poista
  3. Kyllä nyt voi jo joulukoristeet kaivaa! Itselläni oli viime vuonna tähän aikaan jo kuusikin koristeltuna :) Oon aina ajatellu, että joulunavauksen jälkeen se joulu voi kotiinkin tulla :) Mukavaa iltaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oon kyllä samaa mieltä, että joulunavaus on merkki joulun odotuksen alkamisesta ja sillon voi alkaa koristella. :)

      Poista
  4. Mekin meinattiin ostaa liput tuonne Hedbergin keikalla, mutta se sitten unohtui. Varmasti hauska ilta luvassa:)!!! Niin, ja onnea Marrulle arvontavoitosta:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi kun unohditte ostaa. Oli se Sami vaan hauska setä. :)

      Poista