torstai 31. lokakuuta 2013

Inspiration Blog Awards

Sellaista vaan, että Indiedays hakee vuoden inspiroivimpia blogeja seuraavista kategorioista: muoti, kauneus, lifestyle, sisustus ja ruoka. Ehkäpä jo arvaattekin, että myös minun blogini on mukana sisustusblogi -kategoriassa. Hienoa olla ehdolla tällaisessa äänestyksessä, varsinkin kun samasta kategoriasta löytyy omia suosikkiblogejani.  


Koti ja sisustusjuttujahan tästä osoitteesta pääsääntöisesti löytyy. Toisaalta välillä mennään vähän aiheen vierestä ja altakin, joten toisaalta tätä voisi kuvata myös lifestyleblogiksi. Tulevaisuudesta sen verran, että sisustuksen lisäksi tahtotilanani olisi saada tänne enemmän leivontaan liittyviä postauksia. Tällä itsekurilla ei kärsi kuitenkaan kuumentaa uunia liian usein, nuo herkut kun valitettavasti menevät suoraan kylkiin. Ehkä täytyy opetella leipomaan muille.  

Alla olevassa kollaasissa muutamia otoksia tältä vuodelta kuvaamaan blogini sisältöä. Tästä linkistä taas voitte käydä äänestämässä omaa suosikkianne eri aihealueilta. Ehdolla on monia ihastuttavia blogeja jokaiselta aihealueelta. Ja toki vähän painostan, että mikäli tämä blogin tekele teitä inspiroi, niin käykäähän täppäämässä raksi Casa Volmarin kohdalle. Kiitos teille lukijoille, uusille ja vanhoille, olette se kuuluisa sokeri pullassani.           

tiistai 29. lokakuuta 2013

Onko se laminaattilattia ok?

Eilen alkoi ainaki minun osalta syksyn odotetuin sarja; Suomen kaunein koti. Näin ohimennen on mainittava, että sarja vaikutti todella kivalta ja odotan jo innolla tulevien kohteiden esittelyä. Ohjelmaan liittyen Iltalehden sivuilta löytyi viime viikolla Hanna Sumarin haastattelu sisustukseen liittyen. Sisustustoimittaja toi esille muutamia hyviä pointteja, mutta yksi asia, josta olen eri mieltä, jäi päällimmäisenä mieleeni. Haastattelussa nimittäin nousi esiin varsin yleinen lattiamateriaali, laminaatti, eikä suinkaan kovin positiivisessa hengessä. Hanna listasi laminaattilattiat yhdeksi pahimmista sisustusvirheistä suomalaisissa kodeissa, mutta itsehän en tätä purematta niele. Jäin miettimään, onko laminaatti tosiaankin aina huono vaihtoehto?


Aloitetaan pohdinta tunnustuksella, jotta hitusen puolueellinen kantani ei jäisi epäselväksi. Meidän kodissa on laminaattilattiat. Myös edellisessä kodissani oli laminaattilattiat. Molemmissa kodeissa olen ne itse lattioiden pinnotteiksi valinnut ja tyytyväinen niihin ollut. Ehkä juuri tästä syystä haluankin puolustaa tätä paljon parjattua materiaalia. 

Lattiavaihtoehtojahan on paljonkin erilaisia, laminaatin lisäksi mm. muovimattoa, korkkia tai vinyyliä. Vertaan laminaattia kuitenkin parkettiin, sillä tottahan se on, että laminaatti jäljittelee yleisesti ottaen aitoa puulattiaa ja usein laminaatti valitaankin vaihtoehdoksi nimenomaan parketille. Voisin tässä käydä takemmin läpi parketin ja laminaatin eroja, mutta se ei liene tarpeen. Kaikki tietänemme, että parketti on ns. täyttä tavaraa vähintään 13 mm:n paksuudelta ja laminaatti huomattavasti ohuempaa muovipinnoitettua kuitulevyä.

Parketti on vahva luonnonmateriaali ja sitä kautta tietenkin arvokkaampi. Se on lämpimämpi jalan alla ja siitä voi tehdä uuden veroisen hiomalla ja pintakäsittelemällä (lakkaus tai öljyäminen) sen pariinkin kertaan. Laminaatin korjaukseenkin on toki tarjolla omat tuotteensa, mutta ne ovat lähinnä vain pienten naarmujen paikkaukseen. Parketin kovuuden määrittää puulaji, kun taas laminaatissa puhutaan käyttöluokkista. Edullisimmat laminaatit ovat yleisesti ottaen KL31:stä ja näitä näkee yleensä 6-7 mm:n paksuisina. Tällaista laminaattia en välttämättä omaan kotiini valitsisi, paitsi maksimissaan tiloihin, joissa kulutus on pientä. Sitten tullaan taas näihin KL32:n ja KL33:n, 8 mm:n vahvuisiin vaihtoehtoihin, jotka pelittävät minusta oikein hyvin. Erityisesti koiraperheessä laminaatti on monesti se parempi vaihtoehto, sillä parkettiin jää huomattavasti helpommin kynsien aiheuttamat jäljet, kun taas laminaatin pinta kestää paremmin koiran tassuttelut. Lisäksi laminaattilla on parkettia parempi värinkesto ja se on helppohoitoinen.

Laminaattia ei tosiaan voi hioa uuteen uskoon, mutta toisaalta parketin hinnalla saa uusittua laminaatin jopa pariinkin kertaan. Ja vieläpä ilman meteliä, pölyä sekä lakkauksen aiheuttamaa voimakasta hajua. Laminaattien tarjonta on nykyisin todella laaja ja itse olen suosinut omissa kodeissa ns. 1 -sauvaista lankkumallia viistetyillä reunoilla. Ajatuksena on ollut jäljitellä vanhaa puulattiaa, jossa on leveät lankut.  Lattiavalintaa tehdessä kiertelin sekä parketti- ja laminaattivalikoimat. Kiinnitin huomiota ensisijaisesti lattian ulkonäköön ja vasta sitten hintaan. Mieluinen vaihtoehto löytyi molemmissa kodeissa laminaattivalikoimasta ja parkettiin nähden edullinen hinta oli tietenkin vain kotia päin. 

Jos listataan molempien materiaalin ominaisuuksien plussat ja miinukset ilman hintaa, vetää parketti varmasti pisemmän korren. Mielestäni on kuitenkin huomioitava materiaalien hinta-laatusuhde. Mieluummin käytän laminaatin ja parketin välisestä erotuksesta säästyneet rahat vaikka laadukkaampaan kodinkoneeseen tai vaikka keittiön kalustehifistelyyn, kuin stressaisin siitä, että kotini lattia ei olekaan aitoa puuta. Mielestäni laminaatti on siis passeli lisä markkinoilla olevaan lattiamateriaalitarjontaan ja itse en missään nimessä näe sitä sisustusmokana. Itse asiassa monikaan ei välttämättä edes ymmärrä näiden materiaalien eroja, saatika että erottaisi ne valmiissa lattiassa. Sitten on tietenkin näitä, jotka putoavat tuoliltaan jo kuullessaan sanan laminaattilattia.


Laminaatti tulee jakamaan mielipiteitä varmasti jatkossakin. Toiset vannovat aidon puun nimeen ja sanovat laminaatin olevan sellaista (anteeksi kielenkäyttöni) paskaa, ettei sitä pitäisi levittää kuin pellolle. Nämä ovat niitä kuuluisia makuasioita, joista voi nimenomaan kiistellä. Miten on, löytyykö sinun lattiastasi edellä mainittu ”sisustusmoka”?

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Koti Pietarissa

Venäläinen sisustutyyli on ehkä yleisesti mielletty vähän turhan rönsyileväksi ja pröystäiväksi meidän suomalaisten makuun. Ja näinhän se on, tuolla itänaapurissa pidetään enemmän mm. voimakkaammista väreistä, koukeroista ja muista krumeluureista ja täällä mennään sitten vähän pelkistetymmällä ja hillitymmällä tyylillä. 

Alla olevat kuvat ovat Pietarissa sijaitsevasta asunnosta ja sisustuksen on suunnitellut Anton Valiev. Tässä kodissa monetkin elementit poikkevat omasta tyylistä, mutta silti näissä kuvissa on jotain kovin viehättävää väreineen kaikkineen ja huomasin palavaani katsomaan näitä kuvia uudestaan. Erityisesti pisteitä keräävät eteisen look, keittiön ruokapöydän tuolit sekä runsaat verhot tupsunauhoineen. Mukavaa vaihtelua skandinaaviseen, pelkistettyyn sisustukseen.

























































Kuvat lainattu täältä.

torstai 24. lokakuuta 2013

Kuinka paljon on riittävästi?

Tiedättehän, että kehittyäkseen ihmisen on mentävä pois mukavuusalueeltaan. Se voi tarkoittaa monia asioita, kuten kovempaa treenimuotoa tai vaikka uuden kielen opettelemista. Yhtä kaikki, kun epämukavuusalueella on tarpeeksi pitkään, se muuttuu mukavuusalueeksi ja ihminen huomaa kehittyneensä. Joskus kyse on pienistä asioista, joskun vähän suuremmasta oppimisesta. 

Tänä syksynä minä olen mennyt hyppäämään tuon mukavuusrajan ulkopuolelle oikein kunnolla. Haasteet liittyvät oman ammattitaidon kehittämiseen, monellakin eri tavalla. Olen innoissani uudesta, mutta valehtelisin, jos väittäisin ettei välillä jännitä tai jopa vähän pelota. Välillä jopa huomaan kysyväni itseltä, oliko tämä järkevää? Miksi en vain pysynyt tutussa ja turvallisella, pääsisi helpomalla. Tiedän kuitenkin, että pitkällä aikavälillä nyt tehdyistä ponnisteluista on tulevaisuudessa pelkkää hyötyä. Haasteiden myötä ajankäyttöä on kuitenkin priorisoitava, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö harrastuksille jäisi yhtään aikaa. Päinvastoin, välillä on hyvä saada ajatukset kevyempiin asioihin. 


Yllä oleva teksti olkoon pientä pohjustusta sille, mitä seuraavasi kirjoitan. Eilen sähköpostiini kilahti henkilökohtainen viesti lukijalta. Positiivissävytteisessä viestissä ihmeteltiin, miksi päivitän "muuten niin hyvää blogia" näin harvoin. Muut kun julkaisevat uuden postauksen päivittäin, tai vähintään joka toinen päivä. Vastasin toki viestin lähettäjälle henkilökohtaisesti, mutta palaute kirvoitti minut puimaan asiaa vielä täällä blogin puolella. 

Totta, minun postaustahtini on hieman verkkaisempi. Keskimäärin julkaise -nappia tulee painettua kolme kertaa viikossa. Joskus innostun revittelemään ja uusia juttuja saattaa ilmestyä tiukemmallakin tahdilla, joskus taas kiireet vievät mennessään ja se näkyy myös täällä blogin puolella. Summa summarun, olen alusta alkaen postannnut tällaisella "noin joka kolmas päivä -tahdilla" ja jatkossa pyrin tietenkin pysymään samassa aikataulussa. Vaikka blogini muuten kehittyykin sisällön, kuvien ja tekstien muodossa, en valitettavasti kuitenkaan usko, että tulen ainakaan lähiaikoina yltämään aikaisempaa tiheämpään päivitystahtiin. 



Tiedän, että ahkerasti päivittyvät blogit keräävät pisteet kotiin, mutta toisaalta, kuka voi eksaktisti määrittää mikä on oikea julkaisutahti? Onko se ehkä riippuvainen blogin sisällöstä ja aihepiiristä ja sitä kautta lukijakunnasta ts. kohderyhmästä? Nostan virtuaalista hattuani heille, jotka kykenevät tuottamaan päivittäin laadukkaan päivityksen blogiinsa. Itse olen kuitenkin palautteesta huolimatta ja tekstin alussa mainittuihin syihin vedoten päättänyt jatkaa ainakin toistaiseksi tällä tutulla päivitystahdilla, jotta aikaa jää tarpeeksi myös elämän muille osa-alueille ja uusille haasteille, mukavuusalueen ulkopuolella.

Hyvää viikonloppua kaverit, seuraavaksi palataankin sitten taas tuttuihin kotihöpinöihin.       

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Anteeksi, mikä vuodenaika nyt olikaan?

Sunnuntaiaamu alkoi lenkillä. Aurinko paistoi kirkkaasti, pihassa ärsytti epätasaisesti jäätynyt sohjokerros parin päivän takaisen lumisateen jäljiltä ja linnun sirputus kantautui korviin. Fiilis oli niin keväinen, että olisi voinut vaikka mennä kävelemään järven jäälle keväthangille, jos sellainen mahdollisuus siis olisi oikeasti ollut. Puissa ja pensaissa viimeisillä voimillaan roikkuvat kellastuneet ja osin vielä jopa vihreät lehdet kielivät kuitenkin, että kevät on kaukana tästä vuodenajasta. Hämmentävää, syksy jatkui niin lämpimänä ja aurinkoisena, mutta nyt yhtäkkiä maassa onkin ensilumi, joka ei ole sulanut vieläkään pois, vaikka sen satamisesta on kulunut jo kolme päivää.

Eilen otin asiakseni siirtää ulko-oven edustalta puksipuut lämpimämpään paikkaan. Keväällä hankitut pensaat talvehtivat nyt lasitetulla parvekkeella, jossa ovat hieman paremmassa suojassa. Nyt sitten vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että ne kestävät talven yli. Toivattavasti ei siis tarvitse ensi keväänä lähteä ostamaan uusia pallukoita. 



Ja kun pensaat tuli, niin tekstiilit meni. Parvekkeen loputkin koristetyynyt siirtyivät sisätiloihin. Pari raitatyynyä toin jo muutama viikko sitten olohuoneen sohvalle, mutta loput nököttövät nyt tuossa pinossa. Katsotaan keksinkö niille mitään talveksi, vai saavatko lomailla ensi kevääseen saakka kaapin perällä. Näiden kuvien ja lokakuisen auringon myötä paljastetaan muuten myös se karu fakta, että parvekekaiteen lasit kaipaavat kipeästi pesua. Helpommin sanottu, kuin tehty.  



Meillä kasvoi muuten takapihalla näin lokakuussa auringonkukka. Ei ehtinyt kukinto ihan heinä-elokuulle, jolloin sitä kaipasimme, mutta onneksi se ilostutti meitä näin loppusyksystä. Mies kävi katkaisemassa kukan ja toi sen tänne sisälle maljakkoon. Hyvä niin, tuskinpa se tuolla lumen keskellä olisi kauaa selvinnytkään. Nyt meillä on siis laitettu parveke talviteloille ja tuotu kesäfiilistä ruokapöytään auringonkukan muodossa. 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tuplana, kiitos!

Viime keväänä menin ja ihastuin. Päätin kuitenkin hyvin pian unohtaa ihastukseni kohteen, sillä olin sopinut itseni kanssa, että uusia ihastuksia ei hetkeen kynnyksen yli tuoda. Kaapissa niitä on tarpeeksi jo ennestään, eikä kaikille ole muutenkaan riittävästi aikaa. Muutamia viikkoja sitten törmäsin kuitenkin internetin välityksellä keväiseen ihastukseen uudestaan ja vanhat tunteet pulpahtivat pintaan entistä kovempina. Ajattelin, että tämän täytyy olla jotain erityistä ja sille pitää antaa mahdollisuus. 

Pian löysinkin itseni googlettamasta tätä ihastuksen kohdetta. Kuten tänä päivänä yleistä on, olivat tiedot onneksi helposti saatavilla. Tarkemman tutkiskelun jälkeen jouduin kuitenkin pettymään. Ihastukseni ei ollutkaan aivan sitä mitä olin kuvitellut. Siinä oli yksi todella iso puute, jonka huomioiminen vaatisi muutoksia, joita en ole valmis tekemään. En kuitenkaan saa ihastusta mielestäni, joten olen ajatellut etsiä sille korvaajan, lähes samanlaisen yksilön, jossa puute on korjattu. 

Ehkä arvaattekin, että haikailen tästä alla olevassa kuvassa olevasta Marimekon tasaraita pussilakanasetistä. Saatavissa olevat värit (punainen, vihreä ja keltainen) ovat herkullisia, mutta mieluiten kaivautuisin itse musta-valkoraidallisiin vällyihin. Kuolaan silti vähän myös tuon kelta-valkoraidallisen vaihtoehdon perään. Se olisi pirteän raikas etenkin keväällä. Nämä trikoot on kuitenkin unohdettava, sillä näitä ei valmisteta tuplapeittoon. Ja tuplapeitostahan minä en luovu! 


Kuvat lainattu: Marimekko.fi

Tämä ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun kaunis liinavaatesetti jää hankkimatta, koska sitä 
ei valmisteta tuplana. Itse asiassa todella usein näkee pussilakanat vain kapeammalla mitoituksella. Onko yhteinen peitto puolison kanssa siis jotenkin harvinaista? Itse kun olen luullut, että kaikki nukkuvat niin, mutta ehkä olen pahasti erehtynyt. Oli sinun sängyssäsi tuplapeitto tai ei, otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä tasaraita pussilakanoista, tuplana. 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Haaste: 7 kuvaa kesästä

Sain Projekti Verkarannan JuttaEmilialta kesäisen haasteen. Tämä haaste on kiertänyt blogista toiseen jo jonkin aikaa, ja olenkin jo ehtinyt ihastella kesätunnelmia muiden blogeista. Nyt onkin sitten minun vuoroni. Tarkoituksena siis koota 7 kuvaa viime kesältä ja kuvailla näistä jokaista yhdellä sanalla. Yhdellä sanalla? Kamalan vaikeaa. Tekisi mieli taas vähän joustaa säännöistä, mutta yritetään. Tässä minun kesäkuvia toukokuulta elokuulle kronologisessa järjestyksessä

(Laatu on pääosin vanhaa kunnon iPhonetasoa, että jos jonkinlaista kehitystä kuvissa on viimeaikoina ollut havaittavissa, niin näistä kuvatallenteista sitä on kyllä turha etsiä, paitsi toki viimeisen kuvan osalta, joka on hääkuvaajamme Hannu Rainamon ottama.)

/juhla/

/teillä/

/vesillä/
/kahdestaan/
 
/kotona/
 /herkutellen/
/jännittäen/
Kuva: Hannu Rainamo

Oi tule pian uusi kesä valon, lämmön ja ihanien muistojen kera. Ei vaan, pieni muisteloiden hetki menneeseen kesään riittänee tällä kertaa. Nyt on aika nauttia kynttilöistä, kodin tunnelmasta, ensilumen odotuksesta ja lähestyvästä pikkujoulukaudesta. Kiitän saadusta haasteesta ja toivon seuraavien  blogien palaavan vielä kesäkuviensa pariin:


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Pehmeät suklaakeksit jäätelöllä


Käsi ylös kuka tykkää keksijäätelöstä? Itse olen täällä käpälä pystyssä ja tarkemmin voin kertoa, että omia pakastealtaan herkkuja ovat mm. Buffet -jätskit, unohtamatta tietenkään Ben & Jerry's Sandwich namipalaa. Koska sunnuntai on herkkupäivä, päätin näistä herkuista inspiroituneena kokeilla tänään jotain vastaavaa kotioloissa.

Niinpä keksiainekset sekaisin ja uuni kuumenemaan. Herkullisen pehmeät suklaakeksit syntyivät tällä Kinuskikissan reseptillä. Keksit onnistuivat hyvin, siitäkin huolimatta, että tältä keksitehtaan amatööriltä ei syntynyt kovin tasalaatuista tulosta. Ensi kerralla tiukennan toleransseja, jotta saan kekseistä vielä paremman näköisiä.


Epätasalaatuisesta jäljestä huolimatta pohja- ja kansipalat löysivät toisensa ja väliin rullasin lusikalla täytteeksi mansikkajäätelöä. Reunoille koristeeksi vähän strösseliä tuomaan "rapeutta" ja ennen kaikkea ilostuttamaan tämän leivoksen ulkoasua. Ja kas tässä tarjottavaa kahvipöytään. Vaikka jäähdytinkin keksit hyvin, oli nämä herkut sulavan jäätelön vuoksi popsittava parempiin suihin aika vikkelään. Armottomassa koemaistajaraadissa oli mieheni, joka kehui pehmeän keksin ja jäätelön yhdistelmää, mutta moitti näitä hieman turhan tuhdeiksi. Ja pyh, sanon minä. Mikään ei ole liian tuhtia sunnuntaina. 


torstai 10. lokakuuta 2013

Kehystyspuuhissa

Muistatteko ajan ennen digikameroita? Kun filmirulla, johon mahtui pauttiarallaa 24 kuvaa, vietiin valokuvaamoon ja viikon päästä kuvat, joita et ollut koskaan nähnytkään sai noutaa omakseen. Se oli jännittävää aikaa se. Koskaan ei tiennyt millaisia otoksia kuvanipusta tulisi vastaan. Tuolloin kuvatkin tuli vielä laitettua perinteiseen albumiin, kun nyt ne taas tuppaavat, ainakin tässä taloudessa, jäämään vain sähköisiin arkistoihin. 




Minulla oli melkein yhtä innostunut fiilis, kuin tuolloin analogiseen aikaan, kun eilen poikkesin valokuvaliikkeeseen. Tiesin, että liikkeessä minua odotti häiden kiitoskortit. Kortit, jotka olin tähän saakka nähnyt vain luonnoksena tietokoneen näytöltä. Kiitoskorttien lisäksi olin myös tilannut kuvasuurennoksen parista hääpäivän kuvasta. Kaikki kuvat olin toki nähnyt etukäteen kymmeniä kertoja, toisin kuin filmirulla-aikaan, mutta silti oli jotenkin huikea tunne hakea ihan oikeat valokuvat kotiin. Sellaiset, joita saan nyt käsin kosketella. 



Kiitoskortit lähtevät piakkoin matkaan meitä muistaneille ja yksittäiset kuvat päätyvät kehyksiin seinää koristamaan. Nälkä kasvaa syödessä ja nyt tekisinkin mieli tilata lisää kuvasuurennoksia. Näin alkuun mennään kuitenkin vain näillä kahdella kuvalla. Hääpäivän kuvista ajattelin kuitenkin tehdä kuvakirjan ja itse asiassa olen projektin jo aloittanut. Se etenee tosin hyvin verkkaiseen tahtiin, tuntuu että jokaista sivua voisi hioa äärettymyyksiin ja voin vain kuvitella millainen luopumisen tuska loppumetreillä koittaa. Joku päivä sekin kirja kuitenkin on valmis ja konkreettisesti tuossa olohuoneen pöydällä. Siihen saakka mennään näillä parilla mustavalkoisella teoksella. 

maanantai 7. lokakuuta 2013

No ne pallovalot on täälläkin...


Viime talvena taisi löytyä ainakin muutama koti, jossa komeilivat mm. Pauli serkun pallovalot. Komeat olivat tunnelmavaloa hohkaavat palleroiset ja värivaihtoehtojakin löytyi ihan valinnan vaikeuteen saakka. Omaan kotiin en niitä innostunut kuitenkaan hankkimaan; ei niille oikein olisi ollut mitään hyvää paikkaa. Lopputalvesta sisko tuo kuitenkin sattumalta matkatuliaisena valkoset pallovalot. Kevättä vasten en niitä jättänyt näkyville, mutta tänään otin maanantai-illan ratoksi thaimaantuliaiset kaapista esiin ja niin se paikkakin vaan sitten löytyi.



Siinä ne nyt roikkuu ruokapöydän vieressä. En jaksanut etsiä löytänyt miehen tarvikeboxista sopivaa koukkua, jonka varaan valosarjan olisi voinut ripustaa, joten katon rajassa oleva kajari antaa nyt tarvittavan tuen. Sanomistahan tuosta varmaan tulee, mutta ehtiihän sen koukun kiinnittää sitten myöhemminkin.

Joku hyvämuistinen ja tarkkasilmäinen saattaa huomata, että tuossa "ruokailutilassa" on muutenkin vähän tapahtunut sitten viime kuvien. Sen lisäksi, että pöytä on kääntynyt 90 astetta, vaihdoin päikseen makkarin ja alakerran olohuone/ruokailutilan verhot. Silkki lienee toimivampi makkarissa, kuin ruokapöydän vieressä, mutta värit natsaa paremmin näin päin, joten tällä muutoksella mennään. Verhojen sävyyn on muuten yritetty saada natsaamaan myös tuossa edellisessä postauksessa näkyneen taulun Moments - teksti.

Aika näyttää mihin näistä palloista on. Toivottavasti ne jaksavat valaista hämärää syys- ja talvikotia pitkään.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Pinkki perjantai-ilta


Ei käy kiistäminen, etteikö perjantai olisi viikon paras päivä. Minulle ainakin on. Edessä kokonaiset kaksi vapaapäivää; saa nukkua myöhään, voi lähteä pienelle reissulle ja muutenkin on paremmin aikaa omille jutuille. Käsillä olevalle viikonlopulle tällä rouvalla ei ole mitään sovittuja suunnitelmia. Ja hyvä niin. Aikomuksena on vain olla ja ihmetellä. Lisäksi kirjapino yöpöydällä odottaa lukijaansa, auto pesua sekä vahausta ja ikkunat märkää rättiä ja lastaa. Näillä tavoitteilla mennään. 

Olohuoneprojekti on muuten hieman edistynyt. Viime sunnuntaina ajeltiin Nääsvillen Ikeaan ja palattiin takaisin tauluhyllyt kainalossa. Alkuviikosta mies sai sitten ylpeänä ottaa esille uudenkarhean Makitansa ja pistää poraten. Hyllyt ovat nyt paikoillaan, mutta tauluprojekti kesken. Yksi sana on kuitenkin nyt kehyksissä matkalla hyllyyn. Tämän sanan ympärille rakennetaan sitten meidän "taidenäyttely". 


Pirteän pinkit ruusut nappasin tänään kotimatkalla ruokakaupasta. Roosa nauhaa minulle ei ole, vaikka aikomuksena se on ollut ostaa jo pitkän aikaa. Pientä tukea tuli kuitenkin annettua säätiölle tämän ruusukimpun myötä ja onneksi päälle oli tänään ihan vahingossa valikoitunut jotain vaaleanpunaista. 

Pieni simppeli maljakko on ostos edellä mainitulta Ikean reissulta, se passaa mukavasti puutarjottimelle tuikkukuppien sekaan. Seuraavaksi tulet tuikkuihin ja mukava asento sohvalla. Siitä se viikonloppu voi taas alkaa.   

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Minun matkakarttani

Hurrr, olenkohan vilustumassa vai mahtaako jatkuva paleleminen johtua vain kovasti viilenneestä säästä. Syksyisin on aina täysi työ sopeutua kylmään ilmaan. Tulee ajateltua, että jos  +2 astetta tuntuu jo näin pahalta, niin miten selviänkään niistä 20 asteen pakkasista.
Vaikka syksyssä onkin oma ihana tunnelmansa, alkaa viimeistään näin lokakuun pimeydessä ja kylmyydessä miettimään, miten kiva olisi päästä jonnekin lämpimään, pakoon tätä ilmastoa. Tästä talvesta tuleekin minun osaltani poikkeuksellien, sillä olemme varanneet meidän häämatkan ensi tammikuuksi. En ole koskaan aikaisemmin päässyt kesken Suomen talven matkustamaan etelän lämpöön. Sanomattakin siis selvää, että odotan intopiukeena ensi vuoden alkua ja matkaa kohti Mauritiusta.

Matkafiilistelyjen tuoksinassa päädyin TravBuddyn palveluun klikkailemaan kartalle niitä maita, joissa olen jo käynyt. Vaikka maantieto nyt sen verran hallussa onkin, että hahmotan ilman mitään apuohjelmia, missä päin maailmaa olen käynyt, on yhteenveto silti kiva nähdä ihan konkreettisesti kartalla. Lisäksi ohjelma laski vielä vierailtujen maiden prosenttiosuuden. Minulla tämä luku ei tosin ole mikään pullistelun aihe, sillä olet päässyt matkustelun makuun oikeastaan vasta näin aikuisiällä. Mielessäni ajattelin, että olisi hienoa saada tuo luku oman elämän aikana vaikkapa  30 %:n paikkeille. Haastavaa, mutta ei mahdotonta.


Karttaa tuijottaessa tuli mieleen, kuinka mielenkiintoista olisi nähdä myös teidän muiden matkahistoriaa. Itse ainakin luen kiinnostuksen kohteena olevista matkakohteista paljon tarinoita blogien kautta. Niistä saa paljon hyvää ja puolueetonta tietoa, joista voi olla paljon hyötyä matkaa varatessa tai ihan paikan päällä kohteesta. Blogikolleegalla voi olla arvokkaita vinkkejä tulevasta matkakohteestani.

Yhdestä matkakartasta innostuneena ajattelin laittaa liikkeelle Minun matkakarttani -haasteen.

Haasteen idea on yksinkertainen:

1. Näytä matkakartan (Travbuddy tai vastaava) avulla missä maissa on käynyt ja paljonko se on prosentteina.

2. Kerro, mielellään perusteluineen, mikä tai mitkä vierailemistasi maista ovat olleet suosikkejasi.
3. Paljasta vielä se maa (tai kaupunki), johon et ole vielä päässyt matkustamaan, mutta johon pääsystä haaveilet.
4. Kiitä sitä bloggaaja, jolta olet haasteen saanut ja vinkkaa myös Casa Volmariin omasta matkakartastasi, jotta voin käydä siihen tutustumassa. http://casavolmari.blogspot.fi/
5. Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa.

Varoitus: saatta aiheuttaa matkakuumetta!

Minun matkakartta komeileekin jo tuossa yläpuolella, mutta tässä vielä vastaukseni haasteen kohtiin 2 ja 3.

2. Vaikka olen jauhanut blogissani jo ennemminkin kyseisestä paikasta, niin tässä tulee vielä lisää. Tähän mennessä ehdoton suosikkikohteeni on siis ollut Yhdysvallat, tarkemmin sanottuna New York. Kaupungissa on oma huikea tunnelmansa ja niin paljon mahdollisuuksia. Nähtävää ja koettavaa riittää. Pidän muutenkin tutusta ja turvallisesta länsimaisesta kulttuurista. Takana kaksi reissua, edessä varmasti vielä useita. Yhdysvallat on tietenkin paljon muutakin kuin NYC, joten toiveena onkin päästä näkemään maata vähän laajemmin. Tarkempaa matkatarinaa isosta omenasta löytyy sitten muuten täältä ja täältä



3.  Yhdysvaltojen lisäksi haaveilen myös matkasta Kiinaan. Kiinnostavana kaupunkina pidän erityisesti Shanghaita, enkä vähiten sen upean arkkitehtuurin vuoksi. Villinä korttina vedän esiin myös Ukrainan Prypjatin. En tiedä johtuuko se syntymävuodestani, mutta kyseinen kaupunki ja sen tapahtumat 27 vuoden takaa kiinnostavat minua kovasti. Olen lukenut ja ennen kaikkea katsonut pysähdyttäviä kuvia kaupungin nykytilasta ja mietin, miltä tuntui nähdä ja kokea aution kaupungin tunnelma ihan paikan päällä. En tiedä, tulenko koskaan vierailua Prypjatiin tekemään, se kun ei ehkä olisi lomamatka siinä perinteisessä mielessä, ajatus kytee kuitenkin takaraivossa. Surullista, mutta kiehtovaa.






Kuva lainattu täältä

Haastan mukaan matkajuttuja tarinoimaan seuraavat blogit:



Toki muutkin saavat tämän haasteen itselleen napata. Jään innolla odottelemaan muiden suosikkikohteita ja suunnittelemaan omaa tammikuista rantalomaa.