tiistai 18. helmikuuta 2014

Kodin kukkaoppia; alkeiden alkeet

Selvennetään nyt ensi alkuun, että minä en todellakaan ole mikään hortonomi tai floristi (vaikka kukkasidonta vaikuttaa kyllä varsin kivalta puuhalta), en sitten lähellekään. Kasvitietämykseni on valitettavan suppea ja mm. viimekesänä hääkimpun kukkia valitessa osoittelin kukkamyyjälle kuvista mitä haluan ja mitä en, liikkeessä esillä olevien ja kuvissa esitettyjen kukkien nimiä kun en sen kummemmin tiennyt. Tietämykseni on tiivistettynä sellaisella ruusu-/tulppaanitasolla. 

Vaan pääsinpä kokemaan kukka-asioiden tiimoilta pientä ylemmyyden tunnetta, kun viime perjantaina mieheni yllätti minut ystävänpäivän kunniaksi tällä kuvassa näkyvällä kukalla orkidealla(?). Töistä kotiin tullessani, hän odotti hetken, että huomaisin valmiiksi maljakkoon (miehekkäästi suoraan muovipakkauksessa) laitetun kaunokaisen sekä vieressä olevan suklaarasian. Pian yllätyksen huomasinki ja vilpittömän iloisena kehuin saamiani lahjuksia. Mies tuli ylpenä kukan viereen ja kertoi minulle sen olevan leikkokukka. En voinut olla hymyilemättä. Ihanko totta, että oikein leikkokukka, kysyin. Vastaus oli varma ja jämäkkä: Kyllä! Hymyni taisi muuttua jo naurun remakaksi, kun mieheni vahvisti sanoisiaan kertomalla, että kuitissa selkästi luki tämän olevan leikkokukka. Samalla kuin aloin poistamaan tästä leikkokukasta muovikäärettä ja leikkasin varteen uuden imupään, kertasin miehelleni sanan leikkokasvi merkityksen ja kerroin, ettei se suinkaan ole tämän yksilön nimi. Lohdutin toki hieman ärsyyntynyttä miestäni, että eihän hän sinänsä väärässä ollut, leikkokukkahan tämä tosiaan on, mutta ei vaan sillä tavalla, kun hän asian kuvitteli. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt vain pitää suu soukemmalla ja olla korjaamatta miehen sanomisia. Voi nimittäin olla, että tälläisia leikkokukkayllätyksiä ei ole hetkeen näköpiirissä.

Summa summarum, ystävänpäivän muistaminen on ihana ja koristaa kotia kauniisti tälläkin hetkellä. Samaa ei voi sanoa suklaista, jotka popsittiin parempiin suihin jo viikonlopun aikana.


18 kommenttia:

  1. Heh, hymy tuli huulille. Kaunis leikkokukka kuitenkin! <3 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Ja on kaunis kyllä, erittäin tervetullutta vaihtelua niihin omiin tulppaanikimppuihin. :)

      Poista
  2. Ihana leikkokukka :) ja ihana mies, kun tuo suklaata ja kukkia ja muisti ystävänpäivän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja vielä huumorintajuinenkin, kun antoi luvan kirjoittaa tänne tästä kukkakeskustelusta. ;)

      Poista
  3. Hih :) On muuten kaunis leikkokukka <3 Olisin kyllä ihan ikionnellinen jos joskus edes jonkun kukkasen saisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiselta saadut kukat piristää aina. :)

      Poista
  4. Oikein kaunis leikkokukka! ;) Mulla on saman lajin ruukkuyksilö, joka ei juuri nyt ihastuta kukkimalla vaikka uutta lehteä pukkaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli ja hetken se kukkikin kivasti. Pian jäljellä oli kuitenkin pelkkä varsi parin lehden kera ja heitin koko kasvin menemään. Olisi varmaan pitänyt olla vähän kärsivällisempi, ehkä se siitä olisi taas puhjennut kukkaan. :)

      Poista
  5. Niin kaunis! :) Ihana mies sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mutta hyvähän se aina omaa on kehua. ;D

      Poista
  6. Hymy tuli huulille tätä tekstiä lukiessa! :) Todella kaunis kukka ja ihana ystävänpäiväyllätys muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Kukkayllätys on aina ihana. :)

      Poista
  7. Ihana leikkokukka:)

    Sinulle olisi blogissani haaste:

    http://villailona.blogspot.fi/2014/02/minun-varini.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Kävinkin jo kurkkimassa mistä on kyse. Täytyy laittaa tämä toteutukseen. :)

      Poista
  8. Kiitos tätäkin kautta päivän piristyksestä ja iloisista nauruista selkävaivaiselle!!!

    Ihana mies, kun muistaa suklain ja leikkokukin! Ja on hyvinkin huumorintajuinen, kun antoi sinun hauskuuttaa meitä muitakin tällä tarinalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, samaa mieltä, että kyseessä ihana ja humorintajuinen mies. ;) Pikaista toipumista sinne suunnalle. :)

      Poista
  9. Olipa kiva piristys tätä lukiessa. Kaunis on kukka! :)

    VastaaPoista